D&B Finland
KIRJAUDU
D&B:n historia

 

Pioneerivuodet

 

1841

D&B:n historia ulottuu heinäkuun 20. päivään vuonna 1841, jolloin Lewis Tappan avasi kaupallisen toimiston nimeltään Mercantile Agency New York Cityyn.

 

Aivan samoin kuin nykyäänkin oli olemassa riskitekijöitä kauppaa tehtäessä maan toisella puolella olevien yritysten kanssa, jolloin liikekumppani usein oli ennalta tuntematon. Mercantile Agencyn päämääränä oli tarjota asiakkailleen turvallinen ratkaisumalli toimittamalla heille uutta tietoa liittyen yhteistyökumppaneihin.

 

1849

Tappan luopui Mercantile Agencysta ja antoi Benjamin Douglassin, entisen kirjanpitäjänsä, jatkaa toimintaa. Douglass hyödynsi amerikkalaisen kuljetustoiminnan ja liikenneyhteyksien kehittymistä 1800-luvun puolivälissä perustamalla toimistoja eri puolille maata keräämään yrityksistä tietoja ja toimittamaan niitä pääkonttoriin New Yorkiin.

 

Toinen Douglassin tekemä uudistus oli yritystutkijoiden kouluttaminen. Työskenteleminen yritystutkijana oli arvostettua ja tarjosi vankan aseman perehtyä kaupankäynnin käytäntöihin. Kuuluisiksi tulleiden tutkijoiden joukkoon lukeutuu neljä Yhdysvaltojen presidenttiä: Abraham Lincoln, Ulysses S. Grant, Grover Cleveland ja William McKinley.

 

Samana vuonna perustettiin kilpaileva John M. Bradstreetin toimisto Cincinnatiin, Ohioon.

 

1859

Benjamin Douglass siirsi Mercantile Agencyn lankonsa Robert Graham Dunin omistukseen. Uudella nimellään R.G.Dun & Company, Dun jatkoi määrätietoisesti Douglassin laajennustoimia. Seuraavien 40 vuoden aikana Dun laajensi toimistoverkon kattamaan koko Yhdysvallat ja laajensi toimintaa myös kansainvälisesti.

 

1933

Suuri lama 1930-luvun alkupuolella päätti vuosia jatkuneen kilpailutilanteen R.G. Dunin ja Bradstreetin yritysten välillä. Yhtiöt sulautuivat Dun & Bradstreet (D&B) -nimiseksi yritykseksi. Fuusion toteutti Arthur Whiteside, Dunin toimitusjohtaja, joka käytti loistavia diplomaattisia taitojaan, ei vain neuvottelemalla sopimuksen pahimman kilpailijan kanssa, vaan hän onnistui myös viemään D&B:n läpi suuren lamakauden uudelle informaation aikakaudelle.

 

 

D&B nykyaikaan

 

1960-luku

Nopea kehitys tietokone- ja tietoliikenneteknologian aloilla sotien jälkeisinä vuosina on ollut oleellista D&B:n kasvulle. Whitesiden seuraaja, J. Wilson Newman oivalsi, että D&B:n oli tarpeen ottaa riskejä ja kasvattaa tuote- ja palveluvalikoimaansa. Tuloksena tästä D&B laajentui dramaattisesti.

 

Vuonna 1963 D&B keksi Data Universal Numbering System eli D-U-N-S® -numeron (maailmanlaajuinen numerointijärjestelmä), jota käytetään identifioitaessa yrityksiä ja toimipaikkoja tietokannan keruuta ja päivittämistä varten. D&B:n D-U-N-S® -numerosta on tullut liike-elämän standarditunniste eri puolilla maailmaa.

 

1970-luku

1970-luvun mittaan D&B automatisoi tiedonkeruun täysin. Tämä mahdollisti tietojen analysoinnin täysin uusilla tavoilla ja tiedon toimittamisen asiakkaille nopeammin ja taloudellisemmin.

 

 

D&B uuteen vuosituhanteen

 

Viimeksi kuluneina vuosina D&B on läpikäynyt uudelleenjärjestelyjä. Muutoksen tarkoituksena on ollut tehdä yrityksestä kompaktimpi ja yhä enemmän ydintoimintaan keskittynyt yritys. D&B:n keskeinen strategia on ylläpitää kasvua siirtämällä palvelujaan internetiin. On luotu täysin uusi tuote- ja palvelusukupolvi, joka tarjoaa asiakkaille mielenkiintoisia mahdollisuuksia päästä suoraan hyödyntämään tietokannassa olevia tietoja.

 

Tietokantamme kasvaa koko ajan. Se sisältää ajantasaista ja yhdenmukaista tietoa yli 207 miljoonasta yrityksestä ja toimipaikasta 220 eri maasta. Tietokantaan tehdään noin 1,5 miljoonaa tietomuutosta päivittäin.

 

Ensisijainen tehtävämme on tarjota juuri Sinun yrityksesi tarvitsemaa tietoa; silloin kun sitä tarvitset ja missä tahansa sijaitsetkin.

 

Tänä päivänä D&B Finland – yhdessä kymmenen muun eurooppalaisen D&B-toimiston kanssa – on osa Bisnode-konsernia, joka on D&B:n suurin liikekumppani sen strategisessa verkostossa. Bisnode kuuluu Euroopan suurimpiin digitaalisen yritystiedon tarjoajiin, jolta löytyy sekä yritys- että kuluttajatietoa. Bisnoden visiona on keskittyä auttamaan asiakkaita löytämään, säilyttämään ja kehittämään liikekumppanisuhteita. Lisätietoa voit lukea sivuilta www.bisnode.com.

Lewis Tappan
Perustaja
Graham Dunn
John M. Bradstreet
© Dun & Bradstreet Inc. 2011. All Right Reserved
Luottamuksellisuus   Käyttöehdot